
TP-47 avasi harjoitusottelukautensa 2-0 voitolla Bergnäsets AIK:sta Luulajassa!
Torniolaiset lähtivät peliin nuorella avauskokoonpanolla, mutta rohkea pallollinen identiteetti pidettiin. Bergnäsets vastasi korkealla pärssillä, jonka torniolaiset kuitenkin mursivat useasti pelaamalla ja yhdestä niistä Jesse Isokangas vapautti Abubacarr Barrowin läpiajoon, josta mies ei erehtynyt ja iski avausmaalin 31 minuutin kohdilla. Toisen puoliskon alkuun iskettiin ottelun loppulukemat, kun torniolaisten painostuksen päätteeksi Eino Harju tarjoili keskityksen josta joukkueen kapteeni Joonatan Alamäki puski pallon voimalla maaliin. TP-47 maali pysyi puhtaana, johon valmennus oli erittäin tyytyväinen. Myös pallollinen peli oli aika mallikasta ensimmäiseksi peliksi. Ottelu antoi hyvää suuntaa kauteen valmistautumista varten.
Valmentaja Keijo Huusko:
”Tänään päästiin pitkästä aikaa isolle kentälle ja treenaan ison kentän peliä. Vastustaja yritti prässätä ylhäältä, mutta saimme avattua pelin aika helposti. Pallollinen peli oli ensimmäiseksi peliksi hyvällä tasolla ja nuoret on ottanut isoja harppauksia taas eteenpäin. Puolustuspeli onnistui todella hyvin kokeneiden Femin ja Jonen johdolla. Vastustajalla oli tänään yksi ainoa todellinen maali paikka ja Taneli maalissa hoiti sen varmasti. Tästä hyvä jatkaa seuraavaan peliin.”
TP-47 Kokoonpano ottelussa:
Nousiainen>46’ Rapo, Alamäki ”C”, Niskala, Rauvala, Mattinen, Ajayi, Toivanen, Pitkänen>60’ Seitamaa, Isokangas, Harju>65’ Rovanperä ja Barrow
| 07.02.2026 18.42 | TP-47 avasi harjoitusottelukautensa 2-0 voitolla |
| 05.02.2026 20.14 | Miesten otteluohjelma on julkaistu! |
| 27.01.2026 19.52 | RAIMO ”RYMPPÄ” AARNI 1940-2026 |
| 25.01.2026 16.44 | ⚽ PERHEFUTIS JATKUU TAAS MAANANTAINA! ⚽ |
| 09.01.2026 21.52 | TP-47 TYTTÖJEN JALKAPALLOKOULU ALKAA! 💛⚽ |
| 20.12.2025 09.26 | SOPIMUSUUTINEN: ELIAS LANTTO MUKANA KAUDELLA 2026🔥✍ |