TP-47 matkustaa tänään Kuopioon Elon vieraaksi Väre Areenalle. Ottelu alkaa klo 16:00. Elo on sarjassa tällä hetkellä kuudentena ja TP-47 kolmantena taistellen tiukasti nousukarsinta paikasta. Joukkueet ovat kohdanneet kaudella kahdesti. Torniossa pisteet tasattiin 1-1 tuloksella ja Kuopiossa TP-47 voitti 0-2.
Elon viime ottelut ovat sujuneet vaihtelevasti. Kaksi viime ottelua ovat menneet tappiollisesti, mutta sitä edeltävässä ottelussa kaatui lohkoa ylivoimaisesti johtava GBK. Joukkue on Kakkosen tasolle rutinoitunut ja yhtenäinen, jolla on myös yksilötaitoa mm. huiman vasemman jalan omaavan Taneli Heiskasen muodossa, joka on tehnyt jo mukavat 12 maalia. Joukkuetta valmentaa kokenut Pekka Niskanen.
TP-47 lähtee otteluun 5-1 voitto alla JBK:sta hienosta Pohjan Stadionin avausottelusta. Joukkueen esitys oli kauttaaltaan todella vakuuttava ja siitä on hyvä ammentaa Kuopion vierailuun. Pientä jobin postia ottelusta tuli, kun joukkueen kapteeni Topias Wiena loukkasi nilkkansa, mikä estää hänen pelaamisen. Muilta osin joukkue on ehjä, eikä varoituskertymätkään ole rasitteena tässä ottelussa. Tavoitteena ottelusta tietysti täydet kolme pistettä, jotta taistelu karsinta paikasta pysyy elossa.
Valmentaja Keijo Huusko:
”Lauantaina tärkeä peli ja vain voitto tavoitteena. Viime peli oli mahtavaa katseltavaa, mutta se peli on jo unohdettu ja keskitytään seuraavaan. Kuopio ollut aina meille vaikea paikka ja kerran ollaan sieltä pisteitä saatu mukaan.”
Veikkaus on asetellut kertoimiksi 2.72-4.65-1.98 eli näiden valossa TP-47 on niukka suosikki.
06.10.2024 20.39 | Letícia Câmara jatkaa TP-47:ssä |
10.09.2024 14.06 | TP-47 jatkaa taistelua kohti nousukarsintoja! ⚽ |
07.09.2024 12.36 | Tornion Pallo -47 etsii valmennuspäällikköä |
07.09.2024 12.34 | OTTELUENNAKKO ELO-TP-47 |
02.09.2024 11.17 | 🌟 Tervetuloa TP-47 Perhefutikseen! ⚽ |
01.09.2024 22.04 | OTTELURAPORTTI TP-47-JBK 5-1 (3-1) |